Finland

N365 auttaa asiakkaitaan kasvattamaan liiketoimintaansa datalähtöisen sisältömarkkinoinnin keinoin

By 2022-01-28 No Comments

Vuonna 2011 perustettu N365 Group on auttanut tuhansia eri alojen yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaansa datalähtöisen sisältömarkkinoinnin avulla.
– Ajattelumallimme ja työskentelytapamme ovat todistetusti yhä toimivia ja asiakkaamme arvostavat niitä, kertoo N365:n toimitusjohtaja Björn Forsgren Ruotsista. 

N365:n kasvuvauhti Ruotsissa oli nopeaa ja yritys saavutti lyhyessä ajassa maineen tehokkaiden kampanjoiden toteuttajana. Tämä heijastui myös positiivisesti asiakastyytyväisyyteen. Kansainvälinen laajeneminen alkoi vuonna 2016 ja tänä päivänä N365 on yksi koko Euroopan suurimmista sisältömarkkinointitoimistoista.

N365 tarjoaa laajan valikoiman erilaisia sisältökonsepteja yritysten markkinoinnin tueksi. Artikkelit, videot ja audioratkaisut takaavat monipuolisen sisällön. Riippumattomana toimistona N365:llä ei ole katvealueita medioiden ja kanavien suhteen, joka mahdollistaa laajan näkyvyyden eri kohderyhmille.

– Toiminta on kehittynyt paljon vuosien aikana, mutta ajattelumallimme on pysynyt silti samana: haluamme taata asiakkaille parhaat mahdolliset tulokset luovien sisältöjen ja datalähtöisen optimoinnin avulla, kertoo Forsgren.

N365:n datalähtöinen toimintamalli, jossa sisällöt ja media optimoidaan yhdessä toistensa kanssa, on todistetusti luonut selvää lisäarvoa tarjoamalla tehokkaan tuoton asiakkaiden mediasijoituksille. 

– Markkinointimaailma muuttuu koko ajan, joten mukautuminen tilanteeseen sekä uusien ratkaisujen kokeileminen on erittäin tärkeää. Ehkä juuri tästä syystä olemme kyenneet auttamaan hyvin erilaisia yrityksiä eri toimialoilta, toteaa N365 Suomen maajohtaja Juhani Jahnukainen.

Kuulisimme mielellämme lisää sinusta ja yrityksesi markkinoinnin haasteista joko videon välityksellä, tai kahvikupin äärellä mukavalla toimistollamme Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintiellä. Ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta.

Haluatko lisätietoa siitä, kuinka voimme auttaa yrityksesi markkinoinnin haasteissa? Täytä alla oleva yhteystietolomake ja asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä lähiaikoina.